Wednesday, August 1, 2007

Petettyja lupauksia osa 1

En sitten tainnutkaan ihan joka viikko kirjoittaa blogiin, vaikka niin tuli luvattua. Nyt korjaan vahingon tiivistamalla heinakuun tapahtumat yhteen postiin.
Viikot ovat menneet aika saman kaavan mukaan koko kesan ajan. Ilosaari-viikonloppua lukuunottamatta elamani sujuu seuraavalla tavalla. Paivat kirjoitellaan visukoita ja silloin talloin tehdaan ylitoita 24/7. Ylityot on ihan kivoja, kun niihin liittyy 13 tunnin tyopaivien lisaksi pitkia lounaita sushiravintolassa ja after work -baareilua. Ja rahaa tulee ihan mukavasti. Toissa oon paassyt vahan uusiin hommiin, kun mut on otettu passien luovutukseen. Siella saa jutella venajaa kaikenlaisten venalaisten kanssa ja juosta paa kolmantena jalkana kadonneiden passien perassa.

Homma toimii siis niin, etta asiakkaat tuo hakemukset vastaanottoon, sitten me kasitellaan ne muutaman viikon kuluessa (nyt ollaan aika pahasti myohassa, siksi ylitoita koko ajan) ja lopulta ne luovutetaan asiakkaille, jolloin ma siis hyppaan kuvioihin ellen ole jo kasittelyvaiheessa hommissa. Tai siis nain homma periaatteessa toimii. Venalaiset kuitenkin haluavat valttaa kontaktia viranomaisten kanssa tai ihan vain mukavuussyista valttaa konsulaatin tuntien jonoja, joten konsulaatin ymparilla pyorii jos jonkinlaista valittajabusinesta. Kuriiripojat ja vakuutusyhtioiden mummot tuovat ja hakevat hakemuksia pienta palkkiota vastaan, joten passien luovutuksessa kuulee valilla miten joku kuriiri on vienyt rahat ja heittany hakijoiden passit roskiin ja valilla suoranaisia valheita miksi juuri tietyn hakijan viisumi pitaisi tehda heti paikalla. Valilla riipaisee sydanta kun perheen lomamatkasuunnitelmat menee pilalle eparehellisten matkatoimistojen takia ja valilla heilun raivon partaalla, kun kaveri kusettaa pain naamaa luukulla.

Nyt ehka Ilosaaressa olleet ymmartaa miksi tokin niin sujuvasti epamiellyttavia kavereita kepilla ja toivotin hyvastit. Mutta kaiken kaikkiaan on ollut mukava paasta paperien pyorittelysta kontakteihin ihmisten kanssa. Mun venajan taito on kyl laskenut kovasti kesan aikana, kevaalla puhe sujui paljon paremmin kun viela istui paivittain venajan tunneilla.
Vapaa-aikarutiinit puolestaan ovat samoja kuin kesan alussa. Futista pelataan kerran pari viikossa ja huomen olis tarkoitus aloittaa myos biitsin pelaaminen. Tein eilen mun kauden toisen futismaalin upealla yksinnousulla koko kentan lapi (oon siis yleensa puolustaja, siksi vain kaksi maalia:)). Pallottelun lisaksi kavin maanantaina ekaa kertaa pyorailemassa, mika oli yllattavan helppoa vaikka liikenne on taalla suorastaan kammottavaa. Ehka tamperelainen vihaan-kaikkia-pyorailijoita-asenne on totuttanut mut idioottiautoilijoihin.

Tervehenkisen urheilun vastapainoksi kayn edelleen aika paljon ulkoilemassa yossa. Oon heinakuussa kaynyt vahintaan kerran viikossa jollain keikalla. Taalla on ihan mieleton tarjonta koko ajan, tuttujen pikkubandien lisaksi oon nahnyt Rolling Stonesin viime lauantaina ja Lily Allenin viikko sitten. Rollarit oli ehka maailman hauskin koskaan, en voinut lopettaa nauramista Keith Richardsin takia. Aina kun sita kuvattiin screenille oli pakko taas vahan nauraa. Kaljan juomisen lisaksi kayn myos ihan liikaa ulkona syomassa, mutta toisaalta kaupassa kayminen on taalla yhta helvettia. Nyt ymmarran miksi venalaiset juo kaljaa aina kavellessaan kadulla: arki on taalla niin sietamattoman vaikeea valilla, etta pitaa turruttaa itsensa tyytyvaiseksi juomalla.

Vaihdon aikana kaupassa kayminen oli viela ok, kun oli enemman energiaa. Nyt on toiden jalkeen ihan poikki, mika tekee arjen askareista tosi rasittavia. Keskustassa on lahinna vaan pienia "produkteja", joissa kaikki ostokset pitaa tilaa tadilta tiskin takaa. Pahimmissa tapauksissa kassoja on viisi yhdessa kaupassa. Eli jos haluaa maitoa, leipaa ja mehua, pitaa menna kolmelle eri kassalle maksamaan ja pyytamaan ruokatarvikkeita. Itsepalvelumyymalat on kylla yleistyneet, mutta niissa on yleensa mielettomat jonot ja paskat valikoimat. Esimerkiksi tuoreiden hedelmien ja vihannesten saaminen on taalla aikamoinen haaste, vaikka on kesa ja vihannessesonki parhaimmillaan. Kuvaavaa on se, etta ostin Joensuusta tuliaiseksi Venajalle kilon uusia perunoita ja mausteita, kun taalla ei oikeasti saa niita niin helposti. Helppoa se on espoolaisen ajaa citymaasturilla stockalle ruokaostoksille, kun taalla perheenaitien (en usko miesten juuri ruokaa ostavan) pitaa raahata kaikki juomavedesta alkaen kasivoimin surkeista kaupoista kotiin. On siis helpompaa syoda ulkona, mika on tietysti mahdollista vain meille turisteille, jotka saa suomalaista palkkaa.

Kavin viime keskiviikkona rauhoittamassa hermojani lahikaupungissa Krohnstadissa, jossa suomalainen Containership ja venalaiset viranomaiset otti yhteen pari kuukautta sitten. Krohnstad oli oikein mukava pikkukaupunki, joka muistuttaa kuulemma neuvostoajan Pietaria. Missaan ei ollut mainoksia eika kauppojen nayteikkunoita tai varivaloja. Kylla sielu lepasi, kun sai juoda meren rannassa kavereiden kanssa skumppaa. Parasta oli se, kun kukkamekkoinen mummo tuli ihastelemaan "miten kivaa on kun nuoret juo sovjetskoeta" ja pummimaan tilkkaa lasiin, joka loytyi sopivasti mummon laukusta. Taitaa tati paivystaa rannalla muidenkin skumpanjuojien toivossa.

Nyt elokuussa alkaa mun ensimmaisen Pietari-jakson loppusuora. Ens viikonloppu menee ihanasti vapaalla ja lupausten mukaan myos auringossa, sit viikko ylitoita, jonka jalkeen tyot jo melkein loppuukin. Ens viikolla tulee sukulaiset ja sit saan nauttia vapaasta turistielamasta kavereiden kanssa. Pedikyyria ja vankilareissuja luvassa Pietarin-turisteille parin viikon paasta!

4 comments:

Petteri said...

Hullu ku oot pyörällä Pietarissa menny =) Kiva kuulla taas Pietarin pään kuulumisia. Olin itse kanssa festaroimassa Oulun Qstockissa, jonka parasta antia taisi olla tilavat olutteltat, PMMP ja rasmus. Sekä uusi mielenkiintoinen Helsinkiläisbändi Husky Rescue, johon kannattaa tutustua. On kyllä enemmän tunnettu ulkomailla kuin Suomessa. Käypä katsomassa Qstock-kuvia Flickeristä ;)

Aino said...

Ihanaa saada sut Suvi taas kohta kotiin! Vaikka toisaalta sun Pietarijuttuja on ollut kiva lueskella... No, saat sitten tulla Vostokin matkalle tulkiksi :) Päätin itse juuri mun lupaavan blogiuran tekemällä tilinpäätöksen Puolasta.

Suvi said...

Kattelin Petteri sun hienoja kuvia netistä, taisit ostaa saman kameran kun mulla on. Oon aika kade, kun hallitset sen käytön noin tuhat kertaa mua paremmin:) Odottelen jo innolla kesäkoulua, mun eka Pietari-komennus loppuu jo parin viikon päästä.

Anonymous said...

Full free Porn videos from Sweden.
Seksi Site - daily uploaded porn unrealistic erotic clips.

[url=http://www.masturbation.fm] [img]http://www.sipvip.org/images/antonio/penis.jpeg[/img] [/url]

-----------------------------
[url=http://www.finnsex.net/videos?page=21]masturbation [/url]