hei hei toni

enaa nelja yota kevaan ekaan tenttiin! belfast on ollut perin vaitelias mutta tana kevaana kaikki tutkimuksen riepaleet, esseet ja tentit nayttaa kohdentuneen toukokuulle, enka ole malttanut asioida internetin maailmoissa paivittain. ei kait kummempia liene tapahtunutkaan.

- euroviisut nahty, jossain erikoisessa tilassa aanestin ekaa kertaa koskaan euroviisuissa. iso-britannia ei antanut suomelle aania, en siis voi vaikuttaa. eltaannun ja kivitan sydameni osallistumisen riemuilta tastedes. mutta silti, congratulations helsinki this is belfast calling, very nice show!
- tony blair lahti, eipas, vaan lahtee, eipas, vaan siis aikataulu on, tai siis, no, good luck! eli olen saanut katsella enimmakseen herra gordonia tv:sta, herra gordon rakentaa nyt imagon jota paaministerit tarvitsee silla herra gordon on imagokonsulttien mielesta "tosi fiksu ja aikaansaava jatka" mut koska sita ei voi kuvitella flirttailemaan mummojen kanssa, sen vaikutusvalta ja uskottavuus on kyseenalaista. nain jo gordonin istumassa sohvalla jossain aulassa ja virnuilevan lapsille, enka halua nahda enempaa. aivan tuhannen sama jos murdoch ei myy tuhansittain lehtia siksi etta gordon nayttaa ihan vahan humalaiselta hevoselta. ehka sittenkin on tarkeampaa etta paaministerit osaa laskea ja lukea ja kuunnella muitakin kuin sisaista oikeudenmukaisuuttaan. (toivottavasti se edes saa parempia kavereita kuin blair).
- tyypit politikoi meillapain. vesimaksuja ei tule, ja mita oon seurannu ni tyypit myhailee enimmakseen. on nyt sit kaikkiin uutisasioihin sopiva ministeri jolta voi kysya et mitas sen mielesta kannattais tehda. eilen kerrottiin myos blairin luvanneen 40 prosentin palkankorotuksen, jos meidan tyypit politikoi asiallisesti parlamenttitalossa. helppo nakki, mulle kans 70 000 puntaa vuodessa ja voin alkaa kayttaytymaan asiallisesti tyopaikalla ja lupaan jattaa pommintekovalineet kotiin. saatan jopa kiinnostua yhteisten asioiden hoidosta. taa on sit se hohdokkain legacy jonka tony maailmalle jatti, thanks. vaik onhan se tietysti kiva et ne pyssyt jatetaan kotiin, mut se ei kai olekaan nyt se pointti sit?
-oon nahny miljoona lahetysta blairin legacysta, eika oikein nappaa kiinnostaa. summa summarum, tyyppi lupas hirveesti ja ois voinu kai tehdakin paljon enemman, mut monet sairaalat ja ala-asteet ja kaikki on paremmin kuin mita oli kymmenen vuotta sitten. mita nyt euroviisut, niista vois jattaytyy pois.

on ihan hirvea maara lukemista. toissa on ihan hauskaa, ei kukaan oikein piittaa mita ma siella kayn askartelemassa, ja mulle tarjottiin myos lisaa kesa- ja elokuuksi ja ens vuodeksi, mika on kiva, silla se tarkottaa et heinakuu on oikeesti lomaa, eika tarvii stressailla syksysta. naen nyt sen bjorkin puolassa, kesakuun viimeisena viikonloppuna, ja menen sitten frankfurtin kautta suomeen muutamaksi viikoksi ja sitten kai takas tanne. mihin asti ibitsa pysyttelee nyt ulkomailla? toukokuun barceloonaan en paase, mutta ehka jossain pain eurooppaa asutaan viel kesallakin? kesakuun suunnitelmissa on retkeily-teltta-retki, mieluiten cumbriaan, mutta luultavasti ihan vaan jossain kotikulmilla. botanic gardens aina vahvana suosikkina jos loppuu rahat.

venlan uudet hiukset on hienot!
ei nyt sit muuta,
muraa.

Hyvät yritykset unohtuivat jonnekin vankilan ja fasistien kukistamisen välimaaastoon

Opiskelun täyteiseksi viikoksi suunniteltu viimeinen rutistus ennen Tanskan-ja Barcelonan-valloitusta onkin ollut täynnä kaikkea muuta paitsi opiskelua. Heti kun päättää olla menemättä baariin, löytää itsensä sieltä lähes päivittäin. Mutta kännin lisäksi olen löytänyt itseni vankilasta, indie-festareilta, Dostojevskin kotoa, veteraanien voitonparaatilta ja ajoittain myös kuntosalilta(!?).
Viime perjantaina venäjän opettaja Marina Nikolajevna vei meidät tutustumaan Dostojevskin vanhaan kotitaloon, jossa huippuhetkiä olivat kohtaaminen Dostojevskin vanhan hatun ja tupakka-askin kanssa. Ja vanha koira Fjodor oli naimisissa semi-suomalaisen Annan kanssa, joka oli alunperin sen pikakirjoittaja!
Sunnuntaina kulttuurielämykset jatkuivat sosiaalipornolla: luokkaretkellä mafia-proffan kanssa paikalliseen (yhä toimivaan) vankilaan. Sisään ei päässyt ilman passia, mutta mukana ei saanut olla kännykkää, kameraa tai mitään muutakaan elektronista laitetta. Tietty mä unohdin passin, ja mulla oli kaikki kielletyt laitteet ja johdot kieritetty ympäri kehoa. Mut kiva vartija, joka hoki "Suomi, suomi, suomi" päästi mut sisään kaikesta huolimatta. Sisällä vankilassa (joka muistutti Skattaa Helsingissä) oli vankien lisäksi kissoja (hiirien takia), kylmää, mutta ei haisevaa, kaappeja kuulusteluja venaaville vangeille, pienenpieniä sellejä ja itsemurhanestoverkkoja. Vangit veti röökiä pihalla kun me käppäiltiin ympäriinsä parin vartijan suojeluksessa. Kukaan ei huudellut rivouksia tai hävyttömyyksiä, ehkä ne on tottunut turistilaumoihin. Oli aika kivaa, mut oli kiva päästä poiskin sieltä. Samaista vankilaa katsoo olkansa yli vastarannalta Anna Ahmatova, jonka poika ja mies teljettiin Krestyn vankilaan Stalinin vainojen aikana. Ahmatova nimenomaan pyysi saada patsaansa vankilan lähelle, eikä millekään paraatipaikaille kaupungin keskustaan. Kaikki kiinnostuneet kiirehtikää, Suomen-rautatieaseman vieressä sijaitseva vankila aiotaan sulkea vuoden sisällä.
Vankilasta matka jatkui kuuntelemaan väkivaltaa. Jep, kuvassa esiintyvä bändi on ruotsalainen Sounds like Violence. Ihan näppärää rockia, kaverit oli vähän naamat, mut niin kunnon rokkareiden pitää ollakin. Venäläiset meni ihan villeiksi, kun ruotsalainen kaveri hoki vodka, spasiba, daa ja njet. Yleisöstä alkoi porukkaa non-stop kiipee lavalle ja hyppimään sieltä toisten päälle. Raivokasta energiaa.

Kuten kaikki Viron ja Venäjän patsaskiistaa seuranneet ovat saaneet selville, täällä viime viikko on ollut mieletöntä nationalismin nostatusta. Kuvassa marssitaan veteraanien kunniaksi Voiton päivänä 9.5. Tuli vähän vilu (ja flunssa) kun venattiin 2 tuntia veteraaneja kadun varressa, kun vanhojen setien askeleet eivät olleet niin rivakoita kuin olisin kuvitellut. Mukaan pääsivät Suuren isänmaallisen sodan (tunnetaan kavereiden kesken myös toisena maailmansotana) veteraanit, Tsetshenian ja Afganistanin sodan kaverit jätettiin kerjäämään metrovaunuihin. Aika valikoivaa toi sotamuistelu, hirveen romanttista oli se sota-aika joukkoviestimen välittämän kuvan perusteella. Pikkuvikoja, kuten Stalinin vainot ja 20 miljoonaa kuollutta neuvostokansalaista oli turha mainita sotaparaatien yhteydessä. Telkkari on ollut täynnä sotaelokuvia ja ohjelmia patsaista muissa maissa. Perusuutisaihe on ollut tyyliin"Näin hyvin kuubalaiset/puolalaiset/maltalaiset/nigerialaiset hoitavat puna-armeijan patsaita, toisin kuin..". Ja lehdissä on vähän neuvottu miten boikotoida virolaisia tuotteita, että näin.

Kuolleita ja eläviä presidenttejä

Hahaa! Täysin tipaton vappu, joten ei tarvinnut kärsiä kohmelosta tai liskojen yöstä. Sen sijaan sain nauttia keppi-luokasta, moskovalaisista kommunisteista ja loputtomasta kävelystä.
Palasin noin kolme tuntia sitten (klo 5.30) Kiova-Moskova-rykäsyltä. Kuvassa näkyvä makuuvaunu ylitti kaikki toiveet (ja pelot). Vaunu oli kuin olikin kuin yksi suuri makuusali, joka oli koristeltu asiaankuuluvin pitsiverhoin ja tekokukin. Keppiluokka oli todellinen tilaihme: eväiden syönnin jälkeen kuvan penkki-pöytä-yhdistelmä kääntyi sängyksi, johon heitettiin patja päälle ja avot. Keppiluokkaan kuului myös seurustelu kanssamatkustajien kanssa, ja me tutustutiin miliisi-Sashaan ja kirjanpitäjä-Ljudaan Moskova-Kiova välillä. Junaetiketin mukaisesti kaikki eväät jaettiin tuntematomien vieruskavereiden kesken. Oltiin varauduttu olemaan itsekin vieraanvaraisia ruuan suhteen, mutta kukaan ei varottanut meitä, miten pitää suhtautua itselle tarjottaviin ruokiin. Ljuda ja Sasha tarjos meille turisteille kuiva(tu)n leivän ja suklaan lisäksi pähkinän tapaisia siemeniä. Maistetiin kaikkea kohteliaasti, ja pureskeltiin omituisia pähkinöitä tyytyväisinä. Hetken päästä Sasha valaisee, ettei pähkinöitä kannata kuorineen syödä, vaan ne pitää purra halki ja syödä ainoastaan sisus. Venäläiset sai hyvät naurut, kun typerät turistit veti pähkinöitä väärällä tekniikalla. No, kai mäkin nauraisin, jos joku alkais purra banaania kuorineen. Hävetti.

Muita hämmentäviä hetkiä koettiin yhdellä väliasemalla. Yhtäkkiä maalaismaisemat vaihtuivat pehmolelumereen, kun paikallisen lelutehtaan työntekijät ilmestyivät junan vierelle myymään pehmonalleja, -koiria ja -kirahveja. Jätettiin ihmisen kokoinen nalle ostamatta ja tyydyttiin kaljatölkkeihin, jotka maistui navetalle. Mummon kassissa myytävänä olleet kuivatut kalat ja ankeriaat olisivat sittenkin olleet se parempi vaihtoehto.
Keppiluokassa sai hyvät unet trooppisesta ilmastosta huolimatta. Lämpötila lähenteli +30 astetta ja 50 ihmisen hengitys sai ilman sakeaksi kosteudesta. Venäjän ja Ukrainan rajalla keskellä yötä tuli tosin sokkiherätys, kun koppalakkinen rajavartija huusi korvan vieressä jotain venäjäksi. Rajamiehet repivät Maijan viisumin(?), löivät pari leimaa ja esittivät tiukkoja kysymyksiä. Oli aika ahdistavaa, kun kaikki tämä tapahtui kesken unien. Maija luulikin aamulla, että kaikki oli ollut vain pahaa unta.
Kiovassa oltiin lopulta perillä kahden junayön ja yhden Moskova-päivän jäljeen. Keppiluokassa ei tietenkään voi peseytyä tai edes vaihtaa vaatteita ovien puutteen vuoksi. Farkuissa oli aika kiva nukkua siellä tropiikissa ja vaatteita olis voinut melkein käyttää biologisina aseina junasetin jälkeen. Kiovassa oli kivaa. Paljon puistoja, poliittisia marsseja ja apteekkeja, vähän ruokakauppoja ja häviävän pieni määrä kirjakauppja. Kiova oli enemmän euroopalainen kuin olisin luullut. Ilmeisesti länsimielinen presidentti Justsenko on saanut jotain aikaan. Toukokuun lopun parlamenttivaalit näkyivät katukuvassa: keskusta oli koko viikonlopun täynnä tuhansia mielenosoittajia. Ihan kuin kaupungissa olis ollut kahdet festarit samaan aikaan, kun oranssit Justsenkon kannattajat ja siniset pääministeri Janukovitsin kannattajat bilettivät viereisillä aukioilla. Aukiolla esiintyi poliitikkojen lisäksi artisteja, tyypeillä oli eväät ja teltat mukana, eikä kukaan rähinöinyt tai kiskonut kaljaa. Nähtiin muuten presidentti livenä, kun se puhui viisauksia festarikansalle. Hämmentävää, miten kaikenikäiset ihmiset oli ihan kikseissä politiikasta. Pissikset viettivät lauantai-iltaa puistojen sijaan miekkarissa ja tyyppejä valui bussilasteittain kaupunkiin tukemaan omaa ehdokastaan. Samanlainen poliittinen hype oli varmaan Suomessa viimeksi joskus 1970-luvulla.
Neljän päivän Kiovassa maleskelun jälkeen matkaporukka hajosi ympäri Eurooppaa: Aino lähti Budapestiin, Maija Varsovaan ja mä takas Pietariin Moskovan kautta. Mulle jäi Moskovassa mukavat 12 tuntia vaihtoaikaa, jonka käytin loputtoman kävelyn lisäksi Jeltsinin tuoreen haudan ihailuun, Slovakian lätkämaajoukkueen salakuvaamiseen Punaiselle torilla, vappumarssilla olleiden kommunistien välttelyyn ja kaupunkiin ihastumiseen. Moskova oli paljon mainettaan parempi. Mitä nyt iltaa kohti katualkkisten määrä kasvoi silmiinpistävän suureksi.
Ja vielä loppuun vähän uutisia: pääsin Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin maisterikouluun. Se ei siis ole varsinainen maisteriohjelma, vaan palaan opiskelemaan Tampereelle ja teen myös graduni tiedotusopin laitokselle. Instituutin kautta pääsen kaikille kivoille Venäjä-kursseille ja -matkoille ja kirjoittelen graduni (sitten joskus) jollain tavalla Venäjästä. Oujee, kohtaloni taitaa olla sinetöity.