Kuolleita ja eläviä presidenttejä

Hahaa! Täysin tipaton vappu, joten ei tarvinnut kärsiä kohmelosta tai liskojen yöstä. Sen sijaan sain nauttia keppi-luokasta, moskovalaisista kommunisteista ja loputtomasta kävelystä.
Palasin noin kolme tuntia sitten (klo 5.30) Kiova-Moskova-rykäsyltä. Kuvassa näkyvä makuuvaunu ylitti kaikki toiveet (ja pelot). Vaunu oli kuin olikin kuin yksi suuri makuusali, joka oli koristeltu asiaankuuluvin pitsiverhoin ja tekokukin. Keppiluokka oli todellinen tilaihme: eväiden syönnin jälkeen kuvan penkki-pöytä-yhdistelmä kääntyi sängyksi, johon heitettiin patja päälle ja avot. Keppiluokkaan kuului myös seurustelu kanssamatkustajien kanssa, ja me tutustutiin miliisi-Sashaan ja kirjanpitäjä-Ljudaan Moskova-Kiova välillä. Junaetiketin mukaisesti kaikki eväät jaettiin tuntematomien vieruskavereiden kesken. Oltiin varauduttu olemaan itsekin vieraanvaraisia ruuan suhteen, mutta kukaan ei varottanut meitä, miten pitää suhtautua itselle tarjottaviin ruokiin. Ljuda ja Sasha tarjos meille turisteille kuiva(tu)n leivän ja suklaan lisäksi pähkinän tapaisia siemeniä. Maistetiin kaikkea kohteliaasti, ja pureskeltiin omituisia pähkinöitä tyytyväisinä. Hetken päästä Sasha valaisee, ettei pähkinöitä kannata kuorineen syödä, vaan ne pitää purra halki ja syödä ainoastaan sisus. Venäläiset sai hyvät naurut, kun typerät turistit veti pähkinöitä väärällä tekniikalla. No, kai mäkin nauraisin, jos joku alkais purra banaania kuorineen. Hävetti.

Muita hämmentäviä hetkiä koettiin yhdellä väliasemalla. Yhtäkkiä maalaismaisemat vaihtuivat pehmolelumereen, kun paikallisen lelutehtaan työntekijät ilmestyivät junan vierelle myymään pehmonalleja, -koiria ja -kirahveja. Jätettiin ihmisen kokoinen nalle ostamatta ja tyydyttiin kaljatölkkeihin, jotka maistui navetalle. Mummon kassissa myytävänä olleet kuivatut kalat ja ankeriaat olisivat sittenkin olleet se parempi vaihtoehto.
Keppiluokassa sai hyvät unet trooppisesta ilmastosta huolimatta. Lämpötila lähenteli +30 astetta ja 50 ihmisen hengitys sai ilman sakeaksi kosteudesta. Venäjän ja Ukrainan rajalla keskellä yötä tuli tosin sokkiherätys, kun koppalakkinen rajavartija huusi korvan vieressä jotain venäjäksi. Rajamiehet repivät Maijan viisumin(?), löivät pari leimaa ja esittivät tiukkoja kysymyksiä. Oli aika ahdistavaa, kun kaikki tämä tapahtui kesken unien. Maija luulikin aamulla, että kaikki oli ollut vain pahaa unta.
Kiovassa oltiin lopulta perillä kahden junayön ja yhden Moskova-päivän jäljeen. Keppiluokassa ei tietenkään voi peseytyä tai edes vaihtaa vaatteita ovien puutteen vuoksi. Farkuissa oli aika kiva nukkua siellä tropiikissa ja vaatteita olis voinut melkein käyttää biologisina aseina junasetin jälkeen. Kiovassa oli kivaa. Paljon puistoja, poliittisia marsseja ja apteekkeja, vähän ruokakauppoja ja häviävän pieni määrä kirjakauppja. Kiova oli enemmän euroopalainen kuin olisin luullut. Ilmeisesti länsimielinen presidentti Justsenko on saanut jotain aikaan. Toukokuun lopun parlamenttivaalit näkyivät katukuvassa: keskusta oli koko viikonlopun täynnä tuhansia mielenosoittajia. Ihan kuin kaupungissa olis ollut kahdet festarit samaan aikaan, kun oranssit Justsenkon kannattajat ja siniset pääministeri Janukovitsin kannattajat bilettivät viereisillä aukioilla. Aukiolla esiintyi poliitikkojen lisäksi artisteja, tyypeillä oli eväät ja teltat mukana, eikä kukaan rähinöinyt tai kiskonut kaljaa. Nähtiin muuten presidentti livenä, kun se puhui viisauksia festarikansalle. Hämmentävää, miten kaikenikäiset ihmiset oli ihan kikseissä politiikasta. Pissikset viettivät lauantai-iltaa puistojen sijaan miekkarissa ja tyyppejä valui bussilasteittain kaupunkiin tukemaan omaa ehdokastaan. Samanlainen poliittinen hype oli varmaan Suomessa viimeksi joskus 1970-luvulla.
Neljän päivän Kiovassa maleskelun jälkeen matkaporukka hajosi ympäri Eurooppaa: Aino lähti Budapestiin, Maija Varsovaan ja mä takas Pietariin Moskovan kautta. Mulle jäi Moskovassa mukavat 12 tuntia vaihtoaikaa, jonka käytin loputtoman kävelyn lisäksi Jeltsinin tuoreen haudan ihailuun, Slovakian lätkämaajoukkueen salakuvaamiseen Punaiselle torilla, vappumarssilla olleiden kommunistien välttelyyn ja kaupunkiin ihastumiseen. Moskova oli paljon mainettaan parempi. Mitä nyt iltaa kohti katualkkisten määrä kasvoi silmiinpistävän suureksi.
Ja vielä loppuun vähän uutisia: pääsin Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin maisterikouluun. Se ei siis ole varsinainen maisteriohjelma, vaan palaan opiskelemaan Tampereelle ja teen myös graduni tiedotusopin laitokselle. Instituutin kautta pääsen kaikille kivoille Venäjä-kursseille ja -matkoille ja kirjoittelen graduni (sitten joskus) jollain tavalla Venäjästä. Oujee, kohtaloni taitaa olla sinetöity.