Monday, February 26, 2007

Mafiaa O.C.-porukalla

Kiva olla taas kotona Pietarissa Suomen-loman jälkeen. Suomessa oli myös kivaa, siellä oli jäätä, aurinkoa, suksivoiteita, laskiaispullia ja huonoja elokuvia (Suden vuosi). Oli vähän ongelmia päästä takaisin ajoissa, kun sunnuntain juna oli loppuun myyty. O-ou, missasin kurssin ekan luennon, mutta ehkä pääsen vielä mukaan. Voisin ehkä opiskella vähän enemmän, koska tällä hetkellä mulla on vaan venäjää neljä kertaa viikossa ja pari luentoa mafiajuttuja.
Venäjän tunnit on tehokkaita, kun meitä on vaan viisi siellä ja puolet aina lintsaa (en mä!). Kaikki muut on jenkkejä, mutta erittäin vähän O.C.-henkisiä. Mafialuennoilla puolestaan tehokasta onkin. Meitä on luentosarjalla 10 henkeä, mikä on aika paljon meidän pikkuisen yliopiston keskiarvoon verrattuna. Joka viikko on perusluentojen lisäksi keskustelua artikkeleiden pohjalta. Kyseessä on siis maisteritason politiikkaa enkuks, joten oon vähän pihalla. Kaikki keskustelee amerikkalaisen supliikisti politologisilla termeillä ja mä yritin leikki näkymätöntä. Suomessa kun ei varsinaisesti kannusteta keskustelemaan luennoilla, joissa on tottunut istumaan parin sadan muun tyypin kanssa. Tällä viikolla yritän tehdä parannuksen ja menin suoraan junalta pänttäämään artikkeleita Sisilian mafiasta ja opin mm. että "mafia doesn't exist". Ja huomen pitäis puhua fiksuja asiasta, jota ei joidenkin saksalaisten sosiologien mukaan periaatteessa olekaan olemassa. On vain erilaisia tapoja toimia, jep jep. Hämmentävää. Mut ei mitään, George Clooneyn näköinen luennoitsija oli kuulemma viime viikolla krapulassa/pilvessä tai molempia mafialuennoilla.
Oon vähän muutenkin hämilläni tosta Pietarin eurooppalaisesta yliopistosta, siellä ei ole yhtään eurooppalaisia! Kaikki on amerikkalaisia, suomalaisia (ei me olla oikeita eurooppalaisia) ja tietty venäläisiä. Poikkeuksen tekevät yks britti ja turkkilainen Fatima. Vessatkin on aika epä-eurooppalaisessa kunnossa. Narikassa on perusbabuska ripustelemassa takkeja ja nettiluokan koneet on kuin Tampereella konsanaan!
Mut siellä on ihan kivaa, vaikka yleismaailmallisen käytännön mukaan vaihtarit hengaa vaan vaihtareiden kanssa. Ens viikonloppuna luvassa on futista. Uskoakseni eurooppalaista ja ihan oikeeta pelaamista penkkiurheilun sijaan. Silloin kun lupauduin mukaan paikalliseen Silkkarin Liukkarit -jengiin, en ollut täysin tietoinen pelataanko socceria, jenkkifutista vaiko yhtään mitään. Mut ei jännitä yhtään, kun on vahva kausi takana!

Suvi

Sunday, February 25, 2007

kuvia ja tunnelmaa!!!

uuh vihdoin ja viimein pääsin käyttään omaa konettani netissä joten sain laitettua edes muutaman kuvan nettiin :) eli jos halutte vähä kurkata millaselta mun uus elämä näyttää niin tässä o mahollisuus:
http://venlagranada.myphotoalbum.com
en osaa laittaa tota linkkien joukkoon jostain syystä (koska oon opiskellu tietojenkäsittelyä vain 3,5v?) joten jos joku sen sinne osaa laittaa nii gracias eli kiitos eli tänks (jes jes jes saan käyttää ÄÄÄÄÄTÄ mun koneella, voi hitsit ku mahtavaa! :D)

koulu alko iha hitsin sekavasti mutta eikohan sekin tasta pikkuhiljaa asetu uomiinsa... taalla ei vaan naa asiat suju niin sujuvasti ku toivois mutta osasin kylla tahan varautua. suurin osa kursseista on espanjaksi ja taynna (koska espanjalaiset opiskelijat on ilmoittautunu niille jo syksylla) ja erasmuksia ei hirveesti huomioida mutta ei hataa, tulin tanne oppiin espanjaa, en opiskelemaan ;) talla hetkella kurssivalikoimassani o amerikkaa (civilizacíon inglés) ja kaannosta (espanja-englanti) seka 2 espanjankielista kurssia joissa oon pihalla ku lumiukko suomessa (ja kuin suurin osa koirista espanjassa): fonética comparada de lenguas de europa ja programacíon multimedia eli teen kotisivuja espanjaks :D 1.3 alkaa onneks myos erasmuksille tarkotettu espanjankielen kurssi joten ehka tassa alkaa taa kielenoppiminenki edistymaan maaliskuussa :D mun kotiopettajat (juandi ja manolillo) ovat tosin aika hyvia. selittavat mulle espanjaks koko ajan jotain ja vaikka tuntuu et en tajua mitaan mistaan ni mun mielikuvitus on kehittyny huomattavasti silla yritan koko ajan keksia merkityksia niitten hopotyksille ;) ja eikohan taa tasta, enhan maa oo ollu taalla granadassa ku reilut 2vkoa.

hitsit ku tuumaan unohtaa et voin käyttää taas äätä ja öötä :D sekavaa kirjotusta tulee siis. on niin saakelinmoinen nälkä ny etten jaksa kirjotella hirveesti, tärkeintä oli vaan laittaa toi linkki tänne ja sitte muuten korjata mun osote joka edellisellä kerralla ei IHAN menny oikeen :D eli meikän osote in granada ooooooon:
Calle Moncayo 3, 3D
18009 Granada
España

bueno! ny syomaan :) kirjottelen lisaa ja asiaa ens kerralla.
ciao ciao bau.

Thursday, February 22, 2007

Tanskaan vähän tulee lunta ja heti elämä perutaan?

Eilen aamulla tuli lunta niin paljon ettei ulos voinut mennä. Päivällä myös. Illalla bussi juuttui mäkeen joka ei edes olut mäki ja sit tarvottiin tuiskussa ja tuulessa puol tuntia tien laitaa kotiin. Tänä aamuna lunta tuli edelleen ja bussit ei kulje (vaikee ehkä ajaa jos teitä ei vieläkän ole aurattu) ja koulu peruttu. Viikinkimuseo peruttu. Klubben peruttu. Elämä peruttu. Mut ei hätää, nyt tehdään Hannun kans letuja ja toivotaan et lentokoneet lentelee huomenna Lontooseen. Ja et Lontoota ei ois peruttu :D

Mitäs muuta, oon nyt ollut täällä kuukauden ja todella kotoistunut. Kaikki vaikuttaa normaalilta, myös se että bussiin kiivetään takaovesta ja että makkarapullat on hyviä.

Viime lauantaina oli ekat varsinaiset Erasmusbileet täällä, oli sankokaupalla erilaisia alkoholipitoisia juomasekoituksia ja olutta tarjolla, tulos arvatenkin odotetunlainen. Ja kaikkialla tietenkin tanskan lippuja, mikäs sen hauskempaa. Tanskaa ei voi puhua, tyypit on päättäneet että vai vokaalit tarvii lausua, sanat on aika ulinaa ja örinää. Tai puhuminen ehkä onnistuu, mutta kuunteleminen ei. Korvat halkee ;) no ei kai, ymmärrän jo bussissa kun sanotaan kadunnimiä. Ei voi puhua enempää, pää täyttyy lumen hiljaisuudella.

Täällä Anna H. Aarhus ja lumimyrsky.

Sunday, February 18, 2007

Pistäydyin pahan akselilla niin henkisesti kuin fyysisestikin

Huh. Tulin just lenkiltä amerikkalaisen maratoonarin kanssa. Oli vähän jännää, koska kaveri oli (vähän) mua kovakuntoisempi ja koska unohdettiin että tänään on laskiaissunnuntai, eli koko Venäjä oli puistossa peuhaamassa. Muun muassa lokiksi pukeutunut tyttö ja mekkoihin puetut koirat liittyiät välillä juoksuseuraksi. Näin myös apinan, ja apina Pietarissa on raivostuttavaa eläinrääkkäystä. Mutta ulkoilu ja urheilu teki hyvää paheellisen elämän jälkeen, ihmisraunio alkaa palautua kokonaiseksi.
Pahuus alkoi perjantaina, jolloin eksyin jostain syystä vihollisen leiriin. Ensin söin pastaa kotibileissä ja seuraavaksi huomaan olevani osa amerikkalaista elokuvaa. Päädyimme siis jatkoille Yhdysvaltain suurlähetystöön, jossa bileet oli kuin suoraan jostain high school -leffasta! Paitsi että naiset oli kauniimpia, ja lopulta selvisikin että suuri osa tytöistä oli venäläisiä. Sisään pääsi siis myös vieraan vallan edustajat kahden perusteellisen tarkastuksen jälkeen. Amerikkalaiset miliisit(?) laittoivat kulkemaan kahden eri metallinpaljastimen läpi, tutkivat laukut ja kamerat piti jättää narikkaan, sillä strategisten kohteiden kuvaaminen on luonnollisesti kiellettyä. Oli villiä, haastoin vähän riitaa amerikkalaisten kanssa ja vähän muutenki perusärisin tyypeille.
Eilen oli suomalais-venäläinen opiskelijatapaaminen, jossa tapasin Ainon tulevan työkaverin! Viestinnän opiskelija Vaasasta, joka menee kesäksi Pohjalaiseen. Oli kuullut jo legendaarisesta Aiskasta ja tiesi Puolan-vaihdosta. Muuten olin kiltisti YYA-henkisessä tapaamisessa, join Fantaa, en puhunut tuntemattomille (vaikka se taisi olla koko tapaamisen idea) ja podin oloani baarin nurkassa toisen krapulaisen suomalaisen kanssa. Baari, jossa hengailtiin, oli ihan super-ug. Tyypit oli toinen toistaan taiteellisemmin pukeutuneita, kaikki sai sisään tullessaan lilaa kasvoväriä naamaan (joten kaikki näytti lähinnä turpaan saaneilta) ja teinit poltti nurkassa kukin mitäkin kasvia. Pietarista on vaikea löytää tylsää sedulaista baaria!
Mutta nyt voin puhdistautua yhdessä ortodoksien kanssa. Huomenna täällä alkaa 7 viikkoa kestävä paasto, jonka aikana ei saa syödä lihaa, rasvaa tai juoda viinaa. Siis noin periaatteessa. Nykyään tyypit kuulemma tosin paastoaa täällä enemmän päästäkseen bikinikuntoon kuin perinteisistä uskonnollisista syistä. Ja tähän paastoon on valmistauduttu ahtamalla blinejä voin kera koko viime viikko! Tykkään venäläisestä tavasta juhlia jostakin syystä koko ajan. Esimerkiksi uutta vuotta vietettiin kolme kertaa: ensin normaalin ja vanhan maatalouskalenterin mukaan ja kolmanneksi kiinalaista uutta vuotta. Tänään siis loppuu viikon kestänyt laskiainen (Maslinitsa) ja ens viikon perjantaina vuorossa on Isänmaan puolustajien päivä, joka paremmin tunnetaan miesten päivänä, joka siis on kansallinen vapaapäivä. Ja maaliskuun alussa on naisten vuoro: naisten päivää juhiltaan 8.3., joka on torstai tänä vuonna, minkä vuoksi Putin päätti julistaa perjantainkin vapaapäiväksi. Elämä Venäjällä on kirjaimellisesti yhtä juhlaa.

Suvi

p.s. Oon Suomessa 21.2.-25.2., todennäköisesti pysyn pääkaupunkiseudulla, joten tamperelaiset tulkaa sinne!

Saturday, February 17, 2007

ilmaisen ruuan ja juoman maassa elama luistaa.

uuuuuh
kasittamaton tama maa on. just ku olin selvinnyt ilmaisen tapaksen shokista joka oli suomalaiselle aikamoinen ni sain huomata ettei taalla janoisenakaan tarvi olla. varsinkaan jos on tytto jolla on pari tyttoa kaverina jotka nayttavat tytoilta. riittaa siis etta kulkee kadulla illalla ja pysahtyy kun flyerin jakaja tulee kohdalle (aluks luulin niita ahdistelijoiks, sitte kerjalaisiks, mut nyt ne onkin mun ystavia) ja sanoo etta "si si porque no" ku se ehottaa omaa mahtavaa baariaan josta su-to tytot (ja kivat pojatki) saa ilmasta bissee ja pe-la bisse maksaa euron ja copa (eli alyttoman iso cocktail) 3e shotin kera. torstaina kaytiin mun 2suomalaisen tyttokaverin ja mun italialaisen kamppiksen kanssa naapuribaarissa "yhdella" mutta jostain syysta baarimikko oli vakuuttunu siita etta sen taytyy antaa meille jokaiselle 3 ilmaista olutta. eli vastoin odotuksiani, ilmainen juoma ei johdu allottavista juaneista jotka yrittaa iskea mua koska satun omistamaan eksoottisen varisen paan ja tissit vaan itse baarimikoista ja portsareista. eilen satuin eksymaan kamppisten kans laheiseen elektonisenmusiikingettoon jossa en kamalasti viihtyny mutta kun yritin lahtea niin portsari/security guard otti mua kadesta kii ja vei tiskille ja kysy etta mita tahon juoda. ei kuulemma oo soveliasta lahtea yokerhosta viela klo 5.30 aamulla.siina sitte juotiin rommikolaa ja juteltiin 10min ESPANJAKS (kuinkas muutenkaan) elamasta portsarin kanssa. nailla espanjalaisilla ei oo tyomoraalia sanon ma.
ja sanonpa myoskin etta taa maa o hullu ja se on tehny mustaki on viela hullumman (jos mahollista).olin nimittain iha kauhuissani eilen baarissa kun jouduin maksaan bissesta 2,30e! jos suomessa saisin noin halvalla olutta viikonloppuisin, hyppisin riemusta.
olipas juomapainotteinen kirjoitelma. pahoittelen sita mutta nyt on viikonloppu joten saa ajatella juomaa ;) koulusta kirjoitan enemman heti kun se alkaa ja saan jotain selkoa siita :D oon iha alyttoman hukassa viela talla hetkella sen kanssa. ekat kurssit alkaa jo maanantaina mutta en tieda viela mita kursseja otan ja mita pystyn ottaan ja milla kielella ja uuuuuuh. onneksi espanjalaiset osaa ottaa iisisti myos koulun kanssa: kurssien alkamisen jalkeen on 2 vkoa aikaa valita omat mieluiset kurssit ja kayda tututumassa kurssien tarjontaan paikan paalla ja 7.3 mennessa taytyy vasta ilmoittautua kursseille :) me gusta.
kunnon kirjoitelmaan sisaltyy myos saaraportti: eilen tehtiin lampoennatys granadassa, jossain kujalla mitattiin 30,5asteen hellelukemat! alytonta. helteen aikana me kierreltiin kampppisten kanssa albaycinissa, joka on upea arabialaiskortteli pohjoisgranadassa. laitan kuvia kunhan saadaan netti (tulette kuulemaan tuon lauseen seuraavien 3vkon aikana monta kertaa luulisin.)
nyt kauppoihin kierteleen! ciao!

ps. myos granadassa liikennevalot juoksevat :)

Thursday, February 15, 2007

lähtöjä ja äkkilähtöjä

viimeiset viikot on ollu parasta aikaa ja pahinta. tiedättehän, ryhmä tiivistyy, bileet paranee, taivas lähenee ja sitten, niin varmasti mutta niin yllättäen, kops tulee katto vastaan ja ihmiset rupee tippumaan takaisin omiin saksalaiselämiin ja ruotsalaiskouluihin ja belgialaiskoteihin. jäähyväiset ei oo kivoja, varsinkin kun tietää että moni niin ikuiselta tuntuva tuttavuus ja ystävyys tulee kuitenkin kuihtumaan satunnaisiin mesettelyihin. ja kaikkein eniten muutos ehkä iskee meihin harvoihin jotka tänne jää, syö yliopistolla samassa tutussa pöydässä, tanssii samat tutut biisit samassa tutussa klubissa mutta ilman samoja tuttuja ihmisiä..

viikonloppu oli siis kaunis ja levoton, minkä päätteeksi suomi-tytöt sai villin idean käyttää tehokkaasti päivät ennen uuden koulun alkua ja ehkä myös vähän kehitellä itselääkitystä kaikista hyvästeistä toipumiseen. selailtiin sunnuntai-iltana mitä jännää ja halpaa paikallinen halbalentoyhtiö clickair tarjoaa ja sehän tarjosi malagaa! sinne siis tiistaiaamuyönä lähdettiin ja vietettiin ihanan raukeeta rantalomaa. turistipisteet rapsahti heti palaneesta nenästä ja keskiviikko huipentui bussimatkaan läpi torremolinoksen ja fuengirolan luonnonkauniiden alkuperäiskansakylien.. ensi kosketus andaluciaan oli lupaava, ja ihmeellisesti kaikki tuntui ja näytti erilaiselta ku barcelona; talot, puut, puheet, tapakset, ihmiset, yöt.. venla esperame!

viime yönä lennähdin takas retkeltä robbien synttäreille ja aamulla lähti kaikki kämppikset mallorcalle. huomenna tulee jennifer ever ja sitten lähtee lisää erasmuksia ja sitten tulee wilkmanit ja sitten lähtee ja tulee ja lähtee ja lähtee.

nyt rauhotun, lakaisen lattiat, tiskaan muiden astiat, hautaan pöydillä lojuvat koulupaperit (tentit ohi! oon nyt kovasti viisaampi muun muassa islamilaisen ajattelun kehityksen vaikutuksesta yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan lähi-idässä sekä latinalaisen amerikan talouskriisien syistä ja seurauksista.. en español, tietysti) , nukun harvinaisen pitkät yöunet ja valmistaudun puolentoista viikon vierailuputkeen.

ps. feliz sant valentin!

Wednesday, February 14, 2007

Maa, jossa elaimia ruokitaan ihmisia enemman.

Yks paiva venailin metroaseman edustalla kaveria, ja tarkkailin vahan kulkukoiria ja kerjalaismummoja. Noin kahdeksan tyyppia toi koirille lihakimpaleita pikkutupperwarepurkeissa ja noin kaksi ihmista antoi rahaa mummoille. No tosin huhun mukaan mummot ovat osa mafiaa eli kerjalaisille heitetyt kopeekat menee suoraan mersukuskin taskuun. Vahan vituttaa tollainen. Muita viikon omituisuuksia ovat olleet vihreanaamainen tyyppi, joka yritti kovin agressiivisesti iskea mua kadulla, lontoolainen, joka puhuu sujuvaa suomea ja annan suosikit, eli mursut, jotka ottavat uimahousuissa arskaa Nevan rannalla, vaikka ulkona on noin -15 astetta.
Muuten elama on ollut kovin rauhallista opiskelun suhteen, mutta opintojen ulkopuolella aika riehakasta. Viime viikonloppuna soin kilon painoista juustoleipaa ja pelasin epailyttavia juomapeleja amerikkalaisten, suomalaisten ja muun maalaisten kanssa. En ymmarra miksi Suomessa ollaan huolestuneita, ettei kukaan lue venajaa. Ainakin Pietari on taynna meita!
Rankan viikonlopun jalkeen olin aika heikossa hapessa viela maanantainakin (musta on tullut non stop -ihmisraunio), mutta lahdin kuitenkin laskettelemaan kiinalaisen kaverin kanssa. Maki on noin kolme metria korkea, mutta arska paistoi ja oli kiva hengittaa metsaa autojen sijaan. Se kiinalainen yritti kovasti tehda vaikutusta esim. laskettelemalla ilman takkia, pipoa ja hanskoja yli kymmenen asteen pakkasessa. Oli vahan vaivautunut olo, kun tajusin kaverin aikeet, vaikka olin nimenomaan korostanut etta mulla on oma anssi-panssi Suomessa. Ja ankkurihissit taitaa olla aika eurooppalainen ilmio, silla kaveri oli ihan pulassa niiden kanssa.
Tanaan vuorossa latkapeli toisten kavereiden kanssa. Jesh, paasee juomaan kaljaa muutenkin kuin eratauoilla, taalla on taysin sallittua juoda myos katsomon puolella. Mutta nyt taas venajan verbien pariin, oon jo alkanut puhua kielta! En todellakaan hyvin tai sujuvasti, mutta kai jollain tasolla ymmarrettavasti.

Ja ai niin, mun puhelinnumero, joka on ollut jo kuukauden kaytossa.
+79627044053

Monday, February 12, 2007

Annan kuvia ja opiskelun aloittamisen vastustusta

Nyt kaikki joukolla katsomaan ja kommentoimaan mun kuvia tosta linkkilistan linkistä. Kiitos ja ole hyvä.

Eli mun pitäis nyt lukea joitain juttuja koulua varten, mut Tanskassa on niin sumuista tänään ettei nyt voi. Selvitin silti kirjaston saloja tänään, valmistauduin lukemaan kappaleita ja tekemään tehtävää. Mut sit piti lähteä näyttämään kavereille reittiä mun parhaimpaan paikkaan Århusissa, ystävääni maistraattiin, jossa oon nyt käynyt 4 kertaa :D Kohta mut tunnetaan jo nimeltä, saa nähdä onko se sit mun tanskalainen ( Anna Loviisas) vai normaali suomalainen..

Mulla on Suomessa myös vastaavanlainen ystävälaitos, Kela. Opiskelijan ystävä ja vihollinen Kela. Mä voin nyt suositella kaikille, että tarkistakaa tulorajat viime vuodelta ettei tuu ens vuonna yllätystä Kelalta. Se saattaa tulla vaikka ois ulkomailla, Kela näkee ja tietää kaiken. Mulle tuli nimittäin tukien takaisinperintää. Ja sit siihen summaan tulee se kiva +15 % niin nyt täällä tanskalaiset kiristää ja puree vyötä ja maksaa Kelalle uusilla tuilla. Ja vahingosta viisastuneena osaan nyt välttää tän ansan ensi vuotta varten ja kuuliaisena ja tietäväisenä opiskelijana teen netissä vapaaehtoisen palautuksen viime vuoden tuista. Suosittelen, laekker. Kaere. Tekisin tanskalaisen merkin huomenna alkavan tanskan kurssin kunniaksi mutta läppäri on liian sisvistymätön sellaisiin. pöh.

Uusi miss suomi on kaisan kaveri ja saattaa olla et sen vuoksi saan osakseni ihailua (ja kummastelua) koulussa.

Huomenna on mun ja Andrean siivousvuoro. Andrea on Sardiniasta ja ei halua tehdä kotiläksyjä. Puhuu kuin italialainen. Ja haluaa odottaa että mun tanskan kurssi loppuu huomen illlalla ja sit siivota yhdessä mun kanssa parhaan lopputuloksen aikaan saamiseksi. Yllättävää tarmokkuutta italialaispojalta!

Mitäs muuta, täällä on tour de chambret ja tour de opgangit käynnissä aka bileitä huoneittain / taloittain, juomaa, peliä ja tutustumista. Mistä seuraa että kotibaarissa on bileet joka ilta. Mut mä vaan katson OC:tä ja opiskelen. Ja lenkkeilen metsässä, paitsi kun tuulee niin että korvat tippuu. Elämä maistuu smörrebrödiltä. ja punaviiniltä.

mi casa ihan kuin ibitsa casa :)

pakko kirjoittaa tanne pikaisesti koska tajusin jotain viikonlopun aikana...
mun uus koti on todellakin aivan kuin ibitsa! ei viela tosin laheskaan niin kuuma kuin vanha ibitsa mutta kuulemma maaliskuussa alkaa jo lampeneen jolloin sisalampotilaki nousee... ja heinakuussa oisin on kuulemma 30 astetta joten sillo ei elaminen uudessa ibitsassa eika granadassa oo mahollista joten finlandia, eikohan me tormata heinakuussa :)
minkatakia mun koti on sitten kuin vanha ibitsa?
no ensinnakin....
meilla on 3 vanhaa sohvaa jotka on saatu tutuilta ja tuntemattomilta lahjaks (aka ne on romuja) ja yks niista on ehka maailman epamukavin sohva joka on paallystetty keltaisella intianpuuvillakankaalla joka tippuu koko ajan!! kasittamatonta, ihan niinku ex ibitsalla!
toisekseen.
meilla on tunnelma yhta kansainvalinen ku ex ibitsalla :) vierailijoita riittaa myos koko ajan ja vieraspatjoja meilla on kin 5! plus sitte 3 sohvaa :D viikonloppuna meilla oli aika sekalainen kommuunisakki kotona: juandi, ma, manolo (+tyttoystava), alberto (ex homokamppis + poikaystava), uus italialainen kamppis Mari (+aiti) seka 2 alberton espanjalaista kaveria :D eli tollanen perus kymmenen hengen sakki... plus tietenki lola.
kolmannekseen,
meijan sisustus koostuu varastetuista julisteista ja huonekaluista kuten ex ibitsallakin. ainoo asia mika on vahemman kuin 15v vanhaa on meijan hella. dvd kokoelma ei tosin koostu family guysta mutta frendeja meilta loytyy 12dvdn satsi joten ei paha :)
neljannekseen,
ihmiset on ihania niinku ex ibitsalla.
mun uuden ibitsan osoite on:
Calle Moncayo 3, 3D
10009 Granada
Toivottavasti muistin oikein, tuo tuli nimittain ulkomuistista :D
ny pitaa lahtia kotiin peseen pyykkia ja syomaan... illalla ehka flamencoa :)
besos, v.

Friday, February 9, 2007

mi casa en granada

hola ja terveisia ilmaisen ruuan ja halvan juoman kaupungista jossa sataa vetta ja paistaa aurinko joten taitaa tulla kesa!!!!
oon nettikahvilassa joten aika on rahaa (puoli tuntia hurjat 50senttia) joten meempa sitte suoraan asiaan.... eli mun KOTIIN!
saavuin granadaan tiistai iltapaivasta ja lahettii jaanan kans heti kattomaan muutamia kamppia mulle jotka osoittautui aika pelottaviksi ja ei kovin englanninmielisiksi... siella sita seisottiin jesúksen kampilla sossottamassa espanjaksi etta "kiitos mutta ei kiitos, tykkaan etta lattioilla ei juokse hiiria". ilta meniki villisti ulkona (aamulla seiskalta kotiin) koska pitihan ensimmainen granada ilta aloittaa ikimuistoisesti ja villisti paikallisen tavan mukaan (tapasta tapasta tapasta...). niille jokka ei tajuu mun tapas lappaa kerrottakoon etta tapas tarkottaa yleensa jotain pienta naposteltavaa (pieni patonki, ranskalaisia, noodeleita, bagelseja yms) jota saa ilmatteeks ku tilaa viinilasillisen tai oluen (á 1,30-2,30e!).

huoh, kirjotan vissiin aika sekavasti ja perusteellisesti tasta... hypataan suoraan ny siihen kamppa asiaan :D kiertelin siis keskiviikon ja torstain ympari kaupunkia jo hieman epatoivoisena kamppien suhteen... paljon niita oli tarjolla mut mikaan ei oikeen iskeny kunnolla. loysin yhden maailman kauneimman kampan mutta sen hetkiset asukkaat pitivat mua vissii hieman liian villina siihen kamppaan :D sain sitten eilen illalla jaanan kamppikselta tekstiviestin jossa se sano tietavansa yhen kampan lahella keskustaa ja kaski ottaa sinne yhteytta. en tiennyt yhtaan mita odottaa silta kampalta kun kavelin sita sitten katsomaan klo 22 vesisateessa pikkukujia pitkin. hinta oli niin naurettavan halpa etta olin varma etta siella odottaa mua komero ja 12 kamppista. siina komerossa. mutta kappas vaan, oven avas kauhian mukavanolonen poika ja vei mut sitte tapaamaan kahta toista oikeen mukavan olosta poikaa. kaikki olivat espanjalaisia ja yks niista oli homo ja ehka maailman ihanin ihminen :D harmi vaan etta se muuttaa siita pois huomenna jolloin tilalle tulee italialaistytto.
kamppa on aika vanha ja semihuonokuntoinen mutta siella on tosi hyva tunnelma ja fiilis ja pojat sanoki etta se on enemmankin semmonen "perhekamppa" kuin mikaan erasmus vaihtokamppa. ne myos lupas et ne puhuu mulle suurimman osan ajasta espanjaa ja jos ma en jotain tajua ni puhun englantia (eli 90% ajasta nain alussa). kampassa asuu siis mun lisaksi juandi (28v laaketieteen opiskelija) ja manolo (28 turistifirmassa toissa) ja sitte lola (5v pikkukoira jonka ne on loytany kadulta. vaikka en ookaan koiraihmisia ni se lola on kylla aika adorable :D) ja sitte tosiaan se italialaistytto muuttaa huomenna... kuulemma myos erasmus :) kamppaan paistaa aurinko koko paivan joten se on tosi valosa ja lammin paivisin mutta iltasin ja oisin... nooh, sanotaanko etta nukun 5 viltin kanssa. mun ikkunasta nakee sierra nevadan vuoret ja muutenki nakymat kaupungille on uskomattomat! realejon kaupunginosa on sen verran korkealla etta jopa kolmannesta kerroksesta nakee pitkalle :)
laitan kuvia mun ramakampasta tanne kunhan saajaan netti... eli seuraavan 2 vkon aikana toivottavasti :) nyt pitaa lahtea kaupungille ostaa vaha sisustustarvikkeita jotta saisin casasta mi casan. vloppu menee varmaanki kotiutuessa ja tapastellessa ja ens viikolla alkaakin sitten kouluasioiden ja kurssien selvittely...

hasta luego mi amigas!!!!!!!

Monday, February 5, 2007

doubble dog on nujerrettu!

Privjet!
Sori kaikille mese-hairikoinnista. Nettikahvilan kone ei halunnut sulkea mun mesea, joten nyt koko Pietari leikkii silla. Vaihdon salasanan ja blokkasin kaikki kaverit pois mun mesesta, joten eikohan doubble dog ja kumppanit ala rauhoittua. Mun kodin nettiyhteys ei toimi syysta x, jota Jevgeni on kaynyt ihmettelemassa jo muutaman kerran. Luotan kuitenkin, etta kone paranee, kunhan Jevgeni vahan viela arisee paikalliselle laajakaistafirmalle.
Mulla alkoi tanaan oikea vaihto, vaikka kielikurssiakin on viela viikko jaljella. Oon nyt taalla eurooppalaisessa yliopistossa, jossa en ole kylla tosin kuullut viela yhtakaan eurooppalaista kielta. Kaikki mun kurssit on venajaks, mut onneks paasin muiden turistien kanssa lukemaan edes venajan kielta. Muille enkunkielisille kursseille en tod.nak. paase. Ei hirveasti nappaa lukea maisterintason historian kursseja kielella, jolla osaa puhua vain lastenkielta. Pitanee menna monkumaan proffilta jos ne ottais mut edes kuunteluoppilaaksi enkunkielisille luennoille. Paikallisen sanonnan mukaan "kysyminen ei ainakaan potkaise mua paahan", mutta proffa sen sijaan saattaa. Kv-tyypin mukaan proffat ei oo yleensa "very happy" kun niilta kay kysymassa asioita..
Viime viikonloppu meni mukavasti perheen kanssa lomaillessa. Timo ja Satu viettivat taalla viikonlopun taalla mun ja vanhempieni kanssa. Sen lisaksi etta faija muun muassa yritti heittaa venalaista citymaasturia tyhjalla pullolla ja haukkui mulkuksi paikallista, joka oli ensin kutsunut faijaa "ulkomaalaiseksi fasistiksi"(aikaisemmin faijan on epailty varastaneen viskipullo lahikaupasta ja sita on haukuttu "moskovalaiseksi snobiksi"(mika Pietarissa on siis paha solvaus)), viikonloppu meni oikein leppoisasti. Aika kului kaupungilla luuhailu lisaksi paikallisissa joukkoliikennevalineissa ja leivoskahviloissa. Fish Fabriquen ja Datchan valissa tutustuimme jalleen kerran pimeisiin taksiautoilijoihin. Kuten Pietarin-kavijat tietavat, taalla jokainen auto on taksi illan, yon ja aamun aikana. Heilautetaan vaan katta, auto pysahtyy, hinnasta sovitaan, perille paastaan kohtuuttoman halvalla ja kaikki ovat tyytyvaisia. Toinen kuskeista oli nuori poika suoraan paikalliselta Keravalta: auto vimpan paalle pimpattu ja poika onnistui olemaan puhumatta sanaakaan koko matkan aikana. Toinen kuskeista sentaan yritti. Kaveri oli Azerbaidzanista ja puhui suomea (tai no.. tiesi sanan terve)!
Kansataksin lisaksi leivoskahvilat ovat keino paasta sisalle venalaiseen mentaliteettiin. Pullo Sovjetskoe sampanjaa ja kasa akkimakeita leivoksia poytaan, ja a vot, hyvalta tuntuu rankankin illan jalkeen. Taalla leivokset maksavat noin puoli kopeekkaa verrattuna Suomeen ja niita syodaan PALJON. Yksi paikallinen harrastus on kavella tietyntyyppiseen kahvilaan sisaan, tilata 5-7 tuoretta munkkia ja kuppi teeta, syoda ne seisaalteen ja jatkaa matkaa. Ja siis leivoksia harrastavat myos (tai etenkin) 40-kiloiset mallinvartaloiset paikalliset tytot. Kasittamatonta.
Muuten Venaja on entisellaan. Maa valmistautuu paikallisvaaleihin, minka nakee Putinin puolueen vaalimainosten esiintulosta. Muiden puoluiden mainoksia ei juuri ole katukuvassa nakynyt, ja yhden puolueen (Jablokon) viranomaiset jo blokkasit ulos vaaleista. Mita turhia vaihtoehtoja antamaan kansalle, Putinin Yhteinen Venaja taitaa voittaa joka tapauksessa. Suurta naraa pietarilaisten keskuudessa on herattanyt viime aikoina herra P:n aikomukset tuhota Pietarin historiallinen kaupunkikuva. Vuoden paasta pressan tehtavat jattava kaveri aikoo nimittain rakentaan keskella Pietaria 300 metria korkean pilvenpiirtajan valtion kaasuyhtiolle Gazpromille, jonka johtajaksi Putinin epaillaan hyppaavan pressakauden jalkeen. Noin 98 prosenttia pietarilaisista vastustaa pilvenpiirtajan rakentamista, mutta eihan kansaa ole ennenkaan kuunneltu. Paitsi etta puhelimeen vastataan "kuuntelen teita", omaa nimeaan kun ei taalla kaikkina aikoina ole kannattanut heti ensimmaisena paljastaa.

Suvi, joka karsii flunssasta ja joka parantelee itseaan pitamalla valkosipulin kynsia nenassa. Toimii, toisin kuin munahoito!

Hyvää Runebergin päivää!






No nyt ois pari valikoitua otosta Annan uudesta huoneesta nro 9 eli Tanskan kodista. Syökää runebergin torttuja!






Sori kuvien kumma laatu, mut täällä vaan on liian aurinkoista :D

Friday, February 2, 2007

Århus: Hyvin menee, muta antaa mennä vaan..

Jee! Kaikki asiat menee yksi kerrallaan rikki ja sit tulee kuume. Eilen hiustenkuivaaja lopetti toiminnan ja ostin sit vihoissani uuden ja illalla se vanha toimi taas. Sitten puhelimesta loppu saldo ja meni ikuisuus et se alko toimimaan taas. Firefox ei auennut. Ja särki päätä koko päivän, kunnes illalla sain lasin viiniä lasagnen kanssa. Sit katsottiin vähän käsipalloa, Tanska ei päässyt finaaliin, ärh. Ois muuten ollut hyvät bileet tiedossa... Ja sit oltiin väsyneitä ja kipeitä ja mentiin kaikki vaan omiin koteihin. Tänä aamuna mulla ois ollu international labour markets luento ekaa kertaa, mut tanskan hölmö operaattori ei päästänyt mua sinne. Se lähettelee palveluviestejä aina aamuisin ja jos en silloin poista sitä, herätys ei toimi ennenkuin viesti on poistettu. Hah, onneksi oon niin välkky et osasin tanskaksi poistaa sen toiminnon ja nyt ehkä ens viikolla pääsen kouluun asti :)

Kauheesti ollaan vietetty mun uusien kavereiden (Fleur - Hollanti, Steph ja Annabelle - Saksa, Edith ja Heidi - Australia) kanssa vaihtariaikaa. Eli dinnereitä, leffoja, koululla hengailua ja shoppailua. Se on tosi kivaa, mut mun sosiaalinen energia alkaa olla lopussa. En osaa olla koko ajan ihmisten kanssa, sanat loppuu ja väsyttää. Pitää vetäytyä omaan huoneeseen, vähän keskustella hyperaktiivisten espanjalaisten kämppisten kanssa ja laittaa paperit vinoihin pinoihin ja koittaa päästä kouluun. Mä oon kotoinen ihminen, kiva olla omassa kodissa välillä ja puuhastella ei-mitään.

Jos tänään saisin vihdoin huoneen järjestykseen, voisin ottaa parit fotot todistukseksi ja laittaa et näkisitte missä mä asustelen. Tällä sivulla www.exchangestudents.dk on joitain kuvia viime viikolta mun ryhmästä ja muistakin, vähän kaupungilta ja silleen. Myös mä saatan esiintyä varsinkin niissä alkupään kuvissa.

Mut millon te muut tuutte käy Suomessa? Häh?