Töissä duunissa eli Suomessa Venäjällä

Halleluja! Kyllä kannatti Putinin skimbailla viime talvena Sochissa tv-kameroiden ristitulessa, kun tänne ne olympialaiset sitten lopulta saatiin. Tyypit huutaa televisiossa vuorotelle ”Putin, Putin, Putin” ja ”Russija, Russija, Russija”, eikä uutistenlukijoiden riemulla ole rajoja. Normaalisti tiukasti vain venäjässä pysyvä Putin yllätti kaikki puhumalla olympiakokouksessa sekä englantia että ranskaa. Kyllä nyt Pietarissa voidaan olla ylpeitä omasta pojasta. Juuri näillä kulmilla, jonne muutin kesäkuun alussa, pikku-Vladimir kuulemma kirmaili pienenä poikasena. Suomen konsulaatti on puolestaan Putinin kastekirkon vieressä. Konsulaatin tunnistaa korttelin ympäri menevistä viisumijonoista: ilmeisesti kaikki venäläiset ovat tulossa Suomeen kyläilemään. Mikä on hyvä asia, sillä jonkun tutkimuksen mukaan venäläinen turisti kuluttaa keskimäärin 500 euroa päivässä Suomen-lomillaan.

Ja takaisin Putiniin. Kohtalokas (niin entiselle agentille Putinille kuin monelle muullekin venäläisille) entinen KGB:n nykyinen turvallisuuspalvelun FSB:n talo sijaitsee myös tuolla parin korttelin päässä. Paikalliset kuulemma kutsuvat kunnioitusta herättävää rakennetusta tuttavallisesti Suureksi taloksi. Paikallisen vitsin mukaan talo on niin iso, että sen kellareista näkee Siperiaan asti.

Olen muutenkin vallan ihastunut uuteen kotiseutuuni Tsernysevskajan alueeseen. Vanhana porvariston kaupunginosana (vähän kuin Espoo) täällä on talot todella koristeellisia ja kauniita, mutta neuvostoaika toi mukanaan tuulahduksen oikeaa elämää näillekin pihoille. Aamulla roskiksilla voi moikkailla tuttuja juoppoja ja illalla naapurin mummo on toivottaa tervetulleeksi huutamalla ”Mene kotiin, huora!”. Puoliksi on täti oikeassa, sillä kotiinhan olen aina matkalla. Tai sitten täti osaa suomea ja puhuu vaan sukista, sillä ”suka” on venäjäksi juuri se miksi täti minua kutsuu. Juuri tästä syystä suomea opiskelevat venäläiset kaverit repivät huumoria suomen kielestä: monet arkipäivän ilmaisut Suomessa saavat täällä eri merkityksen. Juoppojen (harmittomia) ja mummojen lisäksi takapihalla kirmailevat lapset ja taiteilijat, jotka ovat rakentaneet pihan täyteen mosaiikkiteoksia. Muita takapihan nähtävyyksiä ovat suojeltu savupiippu, joka on yksi Pietarin ensimmäisistä rakennelmista.

Hienoihin paikkoihin pääsee myös naapurin pihan kautta. Tutustumalla naapureihin olen päässyt ihailemaan Pietarin siluettia ruosteisilta katoilta ja portaikkoja, joissa mennään vuorotellen ylös- ja alaspäin. Katolla kiipeily oli todella vaikuttavaa, mutta hiukan myös pelottavaa. Mutta en kerro enempää, ettei äiti huolestuJ. Naapurien koti on itsessään myös pienoinen nähtävyys: vanha kunnon neuvostoajan kommunalka, eli yhteisasunto, nelimetrisillä huoneilla ja kukallisilla emaliastioilla. Nykyään täällä tupataan eurorempata kämpät, mikä on tehty myös meidän asunnolle. En tiedä kumpi on parempi, sillä meillä näkee keittiöistä suoraan suihkuun (ei ole ovea, eikä vuokraisäntä ymmärrä miksi vouhkaan kylppärin oven tärkeydestä). Ainahan on mukava aamiaista syödessä katella kaverin paljasta peppua.

Tajusin viime viikolla ylitöitä tehdessä, että oon ollut viimeisen kuukauden ihmeellisessä pikku-Suomessa. Varsinkin ylityöviikolla, jolloin vietin töissä noin 12h päivässä ja 7 päivää viikossa, tuntui etten olisi ollenkaan Venäjällä. Konsulaatissa juodaan suomalaista kahvia ja vettä hanasta (oma vedenpuhdistamo), sinne tulee saman päivän Hesari kuriirin kyydillä ja ympärillä on pelkkiä suomalaisia. Tosin mukavia sellaisia, mutta iski jo vähän Venäjä-ikävä. Tää viikko on tuntunut lomalta, kun töistä on päässyt jo neljän viiden aikaan ja on ehtinyt nähdä muutakin kuin visukkahakemuksia. Sunnuntain iltakävelyllä Nevan rannassa näin mm. ballerinoja täydessä esiintymismeikissä ja hienoissa puvuissa poseeraamassa sekä samaisin sota-aluksen, jossa vierailtiin tyttöjen kanssa silloin pari vuotta sitten. Ja totta kai myös Zerkalon Timonen ja Timosen Zerkalo on taas heilunut samoissa baareissa kuin silloinkin. Tänne on avattu viime kuussa uusia paikkoja lähes joka viikonloppu. Uusi viisumilaisten suosikki on Dyyni, joka on rakennettu piiloon ränsistyneelle sisäpihalle. Baarien piilottaminen on joku juttu täällä, sillä kaikkia uusia paikkoja pitää etsiä aina kissojen, koirien ja keskiaasialaisten kuskien kanssa. Dyyni on nimensä mukaisesti täynnä hiekkaa, jonka päälle on heitetty parit aurinkotuolit ja rantamatot. Ihan helmi, kun arska paistaa, mutta yöllä tulee vilu ja joka paikkaan menevä hiekka alkavat vaivata.

Mutta tietenkin ylityöviikko, urheiluöverit maanantaina ja dyyneily tiistaina vaativat veronsa: nyt iski kunnon kesävilustuminen. Just sellainen ärsyttävä, ettei oo tarpeeksi kipeä jäädäkseen kotiin, mutta liian sairas tehdäkseen mitään töiden jälkeen. Toivottavasti paranen ennen Ilosaarta, koska siellä nähdään kaverit!