i don't do blog posts

taalla pain ei olla juuri huomattu etta "suomessa" ("onkse se riekale siin ranskan ylapuolella ja kasvaaks siella ruohoa", "kerran oltiin menossa mut sinnehan maksaa 600 puntaa lentaa", "kai sa nyt sita venajaakin sit puhut") oli "vaalit" ("siis moneenks se aanestyspaikka on auki", "en ma oo rekisteroityny aanestaan, tai siis pitaaks rekisteroityy?" -syntyperainen pohjoisirlantilainen, "ethan sa edes anna rahaa hyvantekevaisyyteen, mita sa luulet et aanestaminen vaikuttaa"). no, niinpa.

taalla oli viime lauantaina tietysti st paddy's day, ja koska moinen osui viikonlopulle herasin joskus tiistaiaamuna yhdeksan maissa tunteeseen etta jotain oli varmaan tarkoitus tehdakin tana kevaana. karistelin neliapilan rippeet rinnuksilta (ei valttamatta synonyymi pahoinvoinnille mutta voidaan olettaa myos jalkimmaisen tapahtuneen) ja siita lahtien elama on koostunut rankaisu-deadlinejen valttelysta ja kirjastossa nuokkumisesta. jostain syysta muistan etta sunnuntaina satoi lunta ja jaata vaakatasossa, se oli jannaa. vielakin on suht kirpakka keli mutta kevat voittaa jos on aurinkoisessa nurkkauksessa.

iloittuamme irlantilaisuudestamme opimme kuinka tama etuvappu letkeasti katkaisi muutenkin olemattoman opiskeluputken. joku oli nahnyt ranskalaisen natsiopettajan tanssimassa ja tanssinut mukana, jota muistellessamme tunnelma seminaarissa mukavasti keventyi noin nanosekunniksi kunnes perinteelliset "no eiks KUKAAN nyt tieda" piinapenkit aloitettiin. se meni talla viikolla ihan kivasti, vastasin castromaisella leveydella ja laajuudella ja saastin karjistetyn argumentin lopuksi, ja kaikkeen tahan ei edes ranskalaisella ollut paljoa lisattavaa.

kissamaisen kepeasti siirryn keskiviikkoon, jolloin seurasi kuun tapaus. itsensa bob geldof nimittainkin loysi tiensa yliopistomme kammioihin ja antoi "luennon", vaikka aluksi vartin pyorineet jeesusvideot bobista kayskentelemassa ties missa aavikolla ja surullisissa maisemissa subsaharassa lupailivat paljon enemmankin, jotain joka ehka lahentelisi jumalanpalvelusta tai ainakin olisi valmistautunut vyoryvaan geldofmaniaan. heppu tuumaili lavalla aikansa tukkaansa sohien (ei lakkia!) jonka jalkeen ilmoitti tulleensa luennoimaan, johon han lisasi perin paradoksaaliseen rokkimieshenkeen "i don't do lectures". seurasi monipolvisia lausuntoja kaikenlaisista poliitikoista, avustamisesta, laulujen tekemisesta ("there was a fat kid following us around when we were recording it, who turned out to be Bono") ja Bush nuoremman ylistamisesta ja mita itse tajusin, kansainvalisen yhteistyon roskakoriin runttaamisesta. eurooppalaisista ei ole mihinkaan (no ok totta, en ole maksanut puntaakaan kuussa auttaakseni kaivojen rakentamisessa), japanilaiset ei halua ymmartaa, venalaiset on vaan oljyn kimpussa mutta yhdysvallat - voi yhdysvallat antavat (insert suuri luku, enemman kuin 12 miljoonaa vahemman kuin 0.16% usa:n bkt:sta) tuplaten jonkun yk:n sopimuksen verran rahaa - itsenaisesti. no niin. bobia ei omien sanojensa mukaan kiinnosta kuka antaa kenen maarayksesta kenen kautta kunhan pennit menee perille afrikkaan. siis, tuskin bob valehtelee, mutta nama asiat voidaan kertoa monella tapaa. ja paha on alkaa vihata muusikkoa joka (taas omien sanojensa mukaan) ei osaa kirjoittaa lauluja ja joka kiertaa kaikenmaailman kyynisten ja analyyttisten opiskelijapummien luentosaleissa ja silti pussittaa kymmenia miljoonia afrikkaan ja saa satojatuhansia lapsia kouluun. oh bob, you're all so modest.

ehdottomasti huonointa oli, etta vaikka istuin etummaisissa riveissa, valokuvista ei ihan saa selvaa etta se oli bob geldof. miinukselle meni myos sen suhteen etta ilmeisen valikoiva on bobin aivo, seka se etta tuntiin saa ahdettua srebrenican, japanin, saksan ja imaamin sen enempia sumplimatta ("no taahan on ihan paska taa systeemi"). ja se etta nama vuodet filosofoidessa, systeemeja ymmartaessa ja valtioita analysoidessa valuu hukkaan kun oikeesti pitais vaan kaaria hiha, ottaa asenne, tulla kuuluisaksi, tulla muiden kuuluisien ystaviksi ja alkaa lainailla sit kavereiden omia lentokoneita avun saamiseksi afrikkaan (eika sitten muuten mihinkaan muualle, bob korosti moneen kertaan et nyt han puhuu VAAN afrikasta - ehka Bushin ja Blairin hyvantahtoisuuden esillenostamiseen olisi tarvittu noin vuosi lahetysaikaa ja bunkkeri kaukana lahi-idasta ilman tata selvennysta).

siina jannittavimmat talta viikolta. nyt on perjantai ja toimistotyotunnit talta viikolta tehty, koti on viela patrikin jalkeisessa kaaoksessa ja essee ei synny yksinaan. mursu aukaisee seuraavaksi kirjan ja sitten siita viisastuneena kirjoittaa parituhatta sanaa ihmisten moraalisesta tasa-arvoisuudesta ja siita etta milloinkas ihminen aloittaa ja lopettaa arvokkaan olemisensa. heipheip.


ps. tommy tabermann kansanedustajana vahan jarkytti muraan mielta.