Jesh! Matka uuteen ibitsalaisuuteen alkakoon.

Hyvin toimittu Ahha. Kiitos.
Manageri on kotiutunut hyvin Pietariin, jossa menestyksen tiella ovat ainoastaan olleet kuollut kissa oven edessa ja lahes 24h kestanyt sahkokatkos. Ibitsaa ei ole tullut ikava, silla taalta loytyy kaikki mita Tampereeltakin. Esimerkiksi matkalla yliopistolle vastaan tulee kauppislaisia uurikkaiden suosimasta yksityisesta kauppakorkeasta (venalainen tutorini Andreikin opiskelee kauppatieteita) ja ortodoksinen kirkko, vahan kuin matkalla Ibitsalta yliopistolle matkaa ilahdutti Sorin Boomi-laakso ja sipulikirkko. Sita paitsi nykyinenkin asuntoni sijaitsee oikeastaan tuomiokirkonkadulla, Vatikaanin Pietarin kirkkoa jaljittelevan Kazanin katedraalin takana.
Ibitsamaista kuumuuttaa saa kokea busseissa, joissa lammitys on taysilla, vaikka tana talvena pakkasia ei ole juuri taallakaan nakynyt. Opiskelu on ollut tujua ja venalaisen pedagoin opit ovat menneet perille (Jelena laittaa istumaan selka suorassa pulpetissa ja opiskelmaan venajaa tosissaan). Opetuksen lisaksi Venajalla on moni muukin asia paremmin kuin Suomessa. Aloitan seuraavassa propagandakirjoittelun asenteellisuutta vastaan.
Oppia Suomeen sarjan osa 1. "Joukkoliikenne" Matkustaminen on halpaa ja hyodyllista kuin vesijauhe. Busseja, martsruskoja ja metroja kulkee joka paikkaan ja jokaista vuoroa noin 3-5 min valein. Konduktor, jona toimii yleensa yksi Venajaa pystyssa pitavista babushkoista, keraa rahat ja avot, mentiin. Pois paasee kun huutaa astonovite zdesh, pashalsta tjms. Metrokin kulkee katevasti kuin Anna krapula-aamuna: pitaa vain heittaytya ihmisvirran vietavaksi ja varoa armottoman paattavaisesti sulkeutuvia rautaovia. Tosin kavely on viela joukkoliikennettakin parempaa. Sodista, vallankumouksista ja Neuvostoliitosta selvinneet tsaariennaikaiset rakennukset vaikuttavat joka kerta. Etenkin kun tana vuonna ei lumen puutteen vuoksi pida pelata katoilta tippuvia, telkkarin kokoisia jaapiikkeja.
Jesh. Suvi