Jotain hyvää siis Neuvostoliitossakin: neuvostoaikana kehitetty proletaarinen joukkoliikenne toimii täällä paremmin kuin Belfastissa, eikä siten tarvitse ostaa neuvostovalmisteisia autoja. Liikenne ja autot ovat täällä kaikista ärsyttävimpiä asioita (miliisi on vahvasti sijalla kaksi ahdistavien asioiden listalla), eikä kumpaakaan tarvita enää yhtään lisää. Vaikka Tampereella tottui jalankulkijoille suojateillä tööttääviin autoilijoihin, niin täällä saa varoa autoja suojateiden lisäksi ylittäessä katua vihreillä valoilla. Kannattaa väistää. Ihminen häviää aina, vaikka jalankulkija olisikin periaatteessa ollut oikeassa. Pietarilaisen auton tunnistaa tuulilasia myöten tummennetuista ikkunoista ja ihmeellisistä äänimerkeistä. Kaikkien autojen lukkojen avausäänet on pimpattu muistuttamaan vislausääniä, varashälyttymiä ja muita päätä kiristäviä ääniä. Pietarilainen parkkeerauskulttuuri on myös vertaansa vailla: autot jätetään usein keskelle tietä, miten päin tahansa piittaamatta siitä, että keskelle risteystä parkkeerattu auto saattaa blokata tien muulta liikenteeltä. Ei täällä ole tosin parkkipirkkojakaan näkynyt, joten why not. Venäläisen filosofian mukaan lakeja ei pidä noudattaa, jos kukaan (lue: miliisi) ei ole pikkurikkeitä todistamassa. Olen päättänyt olla ärsyyntymästä erikseen jokaisesta ylimielisestä autoilijasta, ja jatkaa taistelua yksityisautoilua vastaan vasta Suomessa. Sitä paitsi kansantaksilla matkustaminen on halpaa lystiä, joten kai niitä autoja tarvitaan ainakin silloin, kun ibitsalaisilla on meillä on pölyä -ilta.
Joukkoliikenteen lisäksi toinen köyhää ilahduttava asia on paikallinen opiskelijakortti. Alennusta saa kaikkialta, mistä kehtaa kysyä. Studentskii biljetillä pääsee maksutta ainakin Eremitaasiin, alennuksella kaikkiin muihin museoihin, internetiin kahvilassa puoleen hintaan jne. jne. Ja Suomen VR:kin kuulemma myöntää Venäjän-junaliput opiskelijahintaan vain venäläisen opiskelijakortin omaavalle suomalaiselle. Anna Häkkisen ja Antti Kauppisen loistavan Sankarimatkailija Pietarissa -oppaan mukaan miliisiltäkin saa sakot opiskelijahintaan korttia vilauttamalla tai vakuuttamalla olevansa köyhä opiskelija. Sydän se on kiristäjälläkin.
Muuten elämä pyörii alkeellisen venäjän puhumisen ympärillä. Alkaa jo vähän jäytää puhua pelkästään lauseilla tyyliin "Mishalla on koira, joka asuu pihalla". Odotan siis innolla oikeiden opintojen alkamista Pietarin eurooppalaisessa yliopistossa, jossa huhujen mukaan on kursseja myös englanniksi, jipii! Mutta helmikuun puoliväliin asti jatkan venäjän tankkaamista valtiollisen yliopiston kielikeskuksessa Smolnii instituutissa, jota muuten suosittelen kaikille venäjän kielikursseista kiinnostuneille.
Suvi, joka hajoilee kesätöiden (tai oikeastaan niiden puuttumisen) vuoksi
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment